Hengellinen Talvileiri 28.12.2009 - 3.1.2010
Pieni, kotoisa
ruokasali viettää talviaamun sarastusta tyynessä hiljaisuudessa.
Pöydissä istuu ihmisiä jotka maistelevat aamuhedelmiään ja voileipiään
keskittyneen oloisina, katsellen ulos ikkunoista, puhumatta
toisilleen. Ollaan Nathan talvileirillä vuoden pimeimpään aikaan, ja
leirin nelisenkymmentä osanottajaa viettävät sen hiljaisuudessa.
Kulkuskello soi pehmeästi, ja ihmiset alkavat siirtymään joogasaliin.
Hiljaisuuden eli maunan tarkoitus on auttaa mielen hiljentämisessä ja
huomion kääntämisessä ulkoisista asioista sisäisiin. Tätä
häiriintymättömän keskittymisen tilaa tukee myös se, että miehet ja
naiset viettävät leirin mahdollisuuksien rajoissa erillään: ruokailu
tapahtuu eri huoneissa ja yöpyminen eri kerroksissa.
Joogaharjoituksien ajaksi sali tulee aivan täyteen joogamattoja, mutta
miehet pysyvät omalla ja naiset omalla puolellaan huonetta.

Joka-aamuisen ohjatun asanaharjoituksen aikana opettaja on ainoa joka
puhuu. Joogasali on viileä, mutta viimeistään yhteiset
sublimaatioharjoitukset lämmittävät tilaa niin paljon että
villatakeista voi luopua. Yhteisten asanoiden lisäksi leirillä on
runsaasti aikaa myös oman harjoituksen tekemiseen: päivittäisessä
ohjelmassa on useita taukoja, joiden aikana leiriläiset voivat levätä,
tehdä joogaharjoituksia tai käydä nauttimassa talvisesta maisemasta.
Leirillä aterioidaan monta kertaa päivässä. Ruokailusta vastaa pieni
mutta tehokas karmajoogien joukko, joka hallinnoi keittiötä aamusta
iltaan, pitäen hyvää huolta leiriläisten elinvoimaisuudesta ja
kaikista erikoisruokavalioista. Karmajoogit eivät käytännön syistä ole
täydessä hiljaisuudessa, mutta pyrkivät parhaansa mukaan noudattamaan
maunaa ja kuuntelevat luentoja etäopintoina keittiön puolella.
Leirin teemana on Indra, astraalimaailmojen jumalhallitsija. Tämän
vedakirjallisuudessa hyvin laajalti esiintyvän jumaluuden uuteen
'tulemiseen' oli osa tutustunut jo Costinestin joogaleireillä Romaniassa kesällä 2008
ja 2009. Indra edustaa solaarisen periaatteen tiivistymää ja huippua
tällä manifestaation tasolla ja tämä jumaluus heijastuu myös muihin
kullttureihin mm. antiikin Zeuksen ja Jupiterin hahmoissa sekä
pohjolan ukkosjumala Thorin persoonana.

Hindulaisessa perinteessä Indra ja muut jumalat kuuluvat enemmänkin
samaan kategoriaan kuin länsimaisen perinteen enkelit:
hindupantheonissa absoluuttista jumalallista todellisuutta kutsutaan
Brahmaniksi, ja kolmiyhteys Brahma-Vishnu-Shiva puolestaan edustaa
korkeamman tason voimaa kuin Indran kaltaiset jumalolennot. Jumalat
ovat edelleen karman lain ja oman henkisen evoluutionsa alaisia
tietoisia toimijoita manifestaation laajassa piirissä.
Päivät etenevät suurin piirtein samassa ulkoisessa
järjestyksessä: tehdään asanoita ja meditaatiota, syödään,
kuunnellaan luentoja Indrasta ja levätään. Iltaisin harjoitellaan
yhdessä ohjattuja joogisia syvärentoutuksia musiikki- ja
väriterapian tukemana ja katsotaan pari leirin teemaan sopivaa
henkistä elokuvaa.
Kauniin lumisen luonnon ja vahvan
pakkasen tuella aamuiset hatha-jooga harjoitukset ja päivittäiset
meditaatiot auttavat puhdistamaan mieltä näin vuoden päätteeksi.
Leiriläisten sisäisistä kokemuksista päästään kuulemaan vasta uuden
vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin hiljaisuudessa pidetään
vuorokauden mittainen tauko. Ensin on kuitenkin vuorossa uudenvuoden
aattoyö perinteisine meditaatioineen. Päivällä leiriläiset lepäävät
normaalia pidempään, koska yöllä meditoidaan tuntikausia tauotta
kaikkien tantrisen perinteen mahavidyoiden eli suurten kosmisten
voimien sekä Shivan kanssa. Vaikka kalenterivuoden vaihdos sijoittuu
eri kohtaan kuin astronominen vuodenvaihde, on se silti
kollektiivisessa tietoisuudessa merkittävä hiatus eli taukohetki,
jolloin on hyvä tilaisuus valita tietoisesti suuntaa tulevalle
syklille. Kosmisia voimia ja Shivan absoluuttista tietoisuutta
meditoimalla uudenvuodenyön harjoitukset kattavat koko olemassaolon
kentän, ja meditaatiohin osallistuminen antaa loistavan pohjan
uudelle vuodelle.
"Uudenvuoden meditaatioiden aikana pyysin mahavidyoilta suuntaa
ja neuvoja tulevaan vuoteen. Meditaatiot olivat syviä ja
voimakkaita, ja sain paljon selkeitä ja kiinnostavia impulsseja
tulevan vuoden haasteisiin. Meditaatioiden välissä raapustin
oleelliset mielikuvat nopeasti parilla sanalla paperille, jotta ne
eivät unohtuisi. Shiva-meditaation aikana tunsin tietoisuuteni niin
laajentuneena, että oli vaikea uskoa samaan aikaan mahtuvansa tähän
pieneen ihmiskehoon." - nainen, 5. vuosikurssi

Uuden vuoden ensimmäinen aamu löytää joogit iloisella ja puheliaalla
tuulella. Jako miesten ja naisten ruokasaleihin ei ole tänään
voimassa, ja aamiaispöytä on täynnä iloista ja innostunutta
kokemusten jakamista, kirkkaita katseita ja niin paljon puhetta,
että kontrasti edellisiin päiviin on mainio. Päivän ohjelma
luentoineen, harjoituksineen ja meditaatioineen huipentuu uuden
vuoden juhlaan, jossa joogasali muuttuu tanssisaliksi ja hiljaisuus
toistuu ainoastaan leikissä, jossa ryhmät esitettävät toisilleen
arvoituksia nopeasti improvisoituina pantomiimiesityksinä.
Karmajoogeilla on yllätys leiriläisille: kesken juhlaa kaikki
patistetaan ulos ihailemaan kirkasta tähtitaivasta ja ulkotulien
valossa ihanasti kimmeltävää pakkashankea. Kaikille annetaan käteen
jättiläispitkät tähtisadetikut, jotka palavat eri värisinä. Lisäksi
leirillä on ihan oma ilotulitus! Pakkanen puree lujasti, ja
säihkyvien valojen sammuttua leiriläiset palaavat sisälle ja
lämmittelevät jatkamalla tansseja. Juhla päättyy meditaatioon, jonka
aikana palataan maunaan jota noudatetaan vielä leirin loppuun
saakka.
"Olin ensimmäisen karran maunassa, ja vaikka olinkin kuullut
paljon jännittäviä ajatuksia siitä, onnistuin pitämään oman mieleni
kirkkaana ja avoimena. Voi sanoa että odotin maunaa jotta pääsisin
kokeman tyhjentyneen mielen tilaa, tilaa joka ei minussa ole ollut
ominaista ja kauhean yleistä. Muutaman päivän jälkeen mieleen
vapautui kaistaa, roskaa ja sälää irtosi ja jäljelle jäi tyyneys,
kirkkaus ja selkeys. On ollut vaikuttavaa huomata miten se mieli on
hiiviskellyt takaisin hallintaan leirin jälkeisinä viikkoina.
Onneksi pääsee pian taas maunaan, ehkä tällä kertaa jään siihen
pidemmäksi aikaa." - mies, 1. vuosikurssi
Leiri huipentuu initiaatioon Indran mantraan.
"Tämä oli minulle neljäs hiljainen retriitti. Odotin itse asiassa
maunaa innolla jo ennen leirin alkua koska puhun muuten niin paljon ja
minulle tekee hiljaisuus todellakin hyvää. Tällä kertaa maunan
noudattaminen oli todella helppoa ainakin ulkoisesti. Mielen
hallitsemattomia liikkeitä kyllä huomasi, mutta ilokseni huomasin myös
ettei minua varsinaisesti vaivannut mikään vaan olotila oli hyvin
onnellinen ja myötätunto onnistui voittamaan pienet egosta kumpuavat
nurinat."
"Indra-initiaatio houkutteli minua jo aikaisemmin kun kuulin että se
olisi ollut mahdollista saada Romaniassa tai Berliinissä. Indra veti
siis heti puoleensa ja nyt kun oli vihdoin mahdollisuus saada
initiaatio, olin varma että tahdon tulla leirille. Tunsin Indran
intuitiivisesti jotenkin läheiseksi voimaksi."
"Initiaatio Indran mantraan oli mahtava. Aspiraatio oli huipussaan
ja kuten jo leirillä kokemustani kuvailin, oli kuin lyhyen ajan
mantran mentaalisen resitoimisen jälkeen olisi voimakas energia-aalto
levinnyt ylleni sellaisella voimalla että se havahdutti toden teolla.
Meditaatio tuotti vakaan ja voimakkaan mielentilan, joka auttoi
poistamaan ilmenevät ei-toivotut ajatukset. Energia nousi anahatasta
ajnaan ja otsan keskelle tuntui muodostuvan eräänlainen jykevä
pallomainen keskus. Muutkin chakrat voimistuivat ja tulivat vakaiksi.
Vishuddha chakran tai soma chakran kohdalla tunsin värähtelyä ja
jonkinlaista valoa ja säkenöintiä. Aina välillä tunsin 'kirkastumisen'
brahmarandran kohdalla ja tähän liittyi hyvin vertikaalinen olotila."
"Aika kului meditaation aikana nopeasti ja tunsin jonkinlaisen
puhdistumisprosessin alkaneen. Olo oli iloinen ja nauratti. Dynaaminen
olotila tuntui vain kasvavan kasvamistaan."
"Nyt kun olen jatkanut säännöllistä meditoimista Indran mantralla,
olen huomannut erityisesti sen dynamisoivan vaikutuksen sekä sen
kuinka se lisää tietoisuutta astraalikehosta. Selkounet ovat
helpottuneet. Myös jonkinlaista puhdistumisprosessia olen havainnut
ehkä lähinnä manipuran ja vishuddhan tasolla. Keskittymiskykyni on
parantunut ja mielenrauha lisääntynyt. Koko ajan tuntuu myös, että
jonkinlaista muutosta tapahtuu sisälläni. Aspiraatio vain kasvaa!!"
- mies, 5. vuosikurssi

|