|
|
YLISTYS IKUISELLE FEMINIINISELLE JA FEMINIINISYYDEN MYSTEERILLE, JOKA
ON JOKAISESSA NAISESSA
kirjoittanut Gregorian Bivolaru
Motto: “Mitä nainen haluaa ja mikä on hyvää,
sitä myös Jumala haluaa”
Jopa initioimattoman ihmisen feminiininen puoli resonoi ainutlaatuisesti
runollisen tunteen kanssa. Kun pyrimme löytämään oman sielunkumppanimme,
tämän intohimoisen etsimisen perimmäisenä tavoitteena on löytää oma vastakkainen
puoliskomme, joka tuntuu olevan poissa. Todellisuudessa tämä etsintä osoittaa
alitajuisen halun saavuttaa androgyyninen tila. Manifestaation
piirissä jotkut ihmiset tuntevat ja jotkut toiset jopa havaitsevat intuitiivisesti,
että binäärisen rytmin plus-miinus, yang-yin, solaarinen-lunaarinen, maskuliininen-feminiininen
tuolla puolen on salaperäinen ja ääretön tuntematon eli toisin
sanoen ISÄ JUMALA, joka työskentelee keskeytyksettä.
Muistan, että kun aloin harjoittaa joogaa, tietyssä
vaiheessa minulla oli tilaisuus tutkia tiettyä tantrista tekstiä, josta
löysin lauseen, joka siihen aikaan vaikutti minusta hämmästyttävältä.
Tässä on nimenomainen SUTRA, joka pysyi muistissani: "Jos TANTRA-
järjestelmää harjoittava henkilö kykenisi ymmärtämään naisen sielua oman
täydellisen samaistumisensa (SAMYAMA) avulla, hän kykenisi tällä tavoin
ymmärtämään maailman yhdessä niiden okkulttisten voimien kanssa, jotka
ovat sen takana, ja samanaikaisesti hän löytäisi kaikkivoivan ja ikuisen
BRAHMANIN (JUMALAN), joka on olemassa tämän maailman tuolla puolen."
Tämä lause vaikutti minusta siihen aikaan sekä tavanomaiselta
mutta myös kiehtovalta ja salaperäiseltä. Jos se luettaisiin
pinnallisesti, se voisi johdattaa ajattelemaan sanontoja, joita esiintyy
eräissä vanhoissa perinteissä. Vanha arkkityyppi ANIMA
MUNDI (eli toisin sanoen MAAILMAN SIELU) on säilynyt lännen
esoteerisissä perinteissä antiikin ajoista saakka. Voidaan sanoa,
että jollakin tavalla monilla ihmisillä on intuitio, joka koskee
Naisen kiehtovaa läheistä suhdetta Maailman Luonnon
kanssa. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että
ei ole sattumaa, että 20. Tarot-kortissa, joka edustaa MAAILMAA,
keskeisenä symbolina on alaston ja kaunis nainen, joka initioiduille
tuo mieleen SHAKTIN MYSTEERIN.
Mainitsemaani SUTRAAN liittyen on välttämätöntä
lisätä, että kun luin sen, koin heti intuition toisesta
totuudesta, joka on piilossa näiden sanojen näennäisen
totuuden takana. Silloin aloin havaita, että sanan MAAILMA takana
oli varmasti kätkettynä ”jotain” salaperäistä.
Voin sanoa, että jälkeenpäin kyseinen intuitio on pysynyt
aina tietoisuudessani. Se arvoitus, jonka havaitsin tuossa SUTRASSA, pysyi
eloisana sisälläni monien vuosien ajan, ja hengellisen transfomaation
aikana siitä tuli minulle jopa eräänlainen voima-ajatus,
josta ajan myötä tuli opastava valo, joka auttoi minua suuresti.
Mihin tahansa hengelliseen transformaatioon [syvä sisäinen muutos]
kätkeytyy epäilemättä monia paradokseja. Kokonaisuutena
katsoen useimmat viisauden perinteet neuvovat epäröimättä
pidättymään kaikenlaisista suhteista naisten kanssa tai
joskus ne jopa dogmaattisesti kielletään kokonaan heti, kun
aletaan viitoittaa hengellisen transformaation mutkittelevaa polkua ja
osoittaa virstanpylväitä ja oleellisia vaiheita. Samaan aikaan,
kun suuri viisas ja joogi SHANKARACHARYA sepitti ÄITI Jumalatterelle
omistettuja hymnejä, hän kirjoitti, koska hän torjui naiset
ja feminiinisen, seuraavaan tapaan: “Kaikista syntymän muodoista
ihmiseksi syntyminen on kaikkein vaikein saavuttaa; mutta vielä vaikeampaa
on syntyä miehen kehoon.”
Niin idässä kuin lännessäkin suuri joukko perinteitä,
jotka johtavat luostarielämään - joka suosittelee asketismia
ja kieltäytymystä ainoina tapoina saavuttaa hengellinen vapautuminen
- pitävät periksiantamatta kiinni siitä, että on välttämätöntä
kulkea poispäin kaikesta, mikä liittyy suoraan tai epäsuorasti
feminiiniseen, joka niiden näkemyksen mukaan on kaikkien aistillisten
ja maailmallisten harhautumien syy, ja samalla se nähdään
monien kiusausten kohteena.
Mutta tässä SUTRASSA puhuttiin kuitenkin naisen sielusta, ja
siihen sisältyi salaisuus, jonka syvällinen ymmärtäminen
voi johdattaa laajempaan tietoon. Kyseisessä sutrassa viitattiin
tietoon, joka on tämän maailman takana ja jopa vielä kauempana.
Mutta tiedämme, että tämän maailman okkultisten energioiden
takana ei ole mitään paitsi Isä Jumala, joka on samalla
Absoluutti ja salaperäinen Tuntematon. Tuo SUTRA paljasti eräällä
tavalla suuren salaisuuden. Kun SUTRA ymmärretään
oikein, sen tarkoituksena on saada meidät oivaltamaan, että
naisen sieluun tutustuminen täydellisen samaistumisen (SAMYAMAN)
avulla voi auttaa meitä ymmärtämään Luomakunnan
salaisuudet ja se voi jopa auttaa meitä Isä Jumalan löytämisessä.
Tämän SUTRAN sanoma sai silloin "jonkin" syvällisen
resonoimaan olemuksessani. Jälkeenpäin meditoin usein tämän
SUTRAN arvoituksellista sanomaa. Hitaasti, hitaasti tunsin, miten tuo
sanoma kirjaimellisesti tunkeutui koko olemukseeni aivan kuin se olisi
jollain tavalla herättänyt jokaisen solun. Silloin se sanoinkuvaamaton
tila, joka oli ilmaantunut, vahvistui vähitellen ja rikastutti olemukseni
ja usein ilmaantui kohottava, voimakas ja syvälle käyvä
värinä. Kun tästä nimenomaisesta tilasta tuli yhä
täydellisempi ja pakahduttavampi, meditoin sitä syvällisesti.
Ajan myötä huomasin, että se, mikä oli asettumassa
sisäiseen maailmankaikkeuteeni tuon SUTRAN maagisten sanojen mieleen
palauttamisen avulla, oli myös hyvin hedelmällistä.
Voisin sanoa, että se oli myös voimakas runollinen tila. Siten
tuo SUTRA herätti sisäisessä olemuksessani syvän ja
sanoinkuvaamattoman runouden tilan. Samaan aikaan esiintyi spontaani transfiguraation
tila [transfiguraatio: nähdä paras puoli, jumalallinen]
ja koko maailmaa sekä myös omaa olemustani koskeva havainto
muuttui. Määritelläkseni sen voisin sanoa, että tuo
tila oli myös sanoinkuvamaton runollinen kokemus. Kun menin tuohon
tilaan, löysin salaisia rytmejä ja ”musiikkia”,
jota ei voida kuvata ja joka kiersi kaikessa, mitä olemuksessani
oli, mutta myös kaikessa, mitä ulkopuolella oli. Samaan aikaan
koin salaperäisen todellisuuden, joka oli olemassa samanaikaisesti
kaikkien osittaisten todellisuuksien tuolla puolen, ja se sai minut kokemaan
jotain salaperäistä, ekstaattista ja lumoavaa. Minulle paljastunut
tila oli sekä maaginen että runollinen.
Myöhemmin oivalsin tuon kokemuksen voimakkuuden takia, sen tullessa
yhä syvemmäksi ja myös selkeämmäksi, että
itse asiassa monet ihmiset etsivät sitä, että he voisivat
kokea ja ymmärtää muita olentoja sekä myös ilmöitä
ja asioita runollisella tavalla. Nyt voisin sanoa, että siihen aikaan
olin epäilyksettä astumassa syviin hyvää tekevän
transsin tiloihin, ja minua elävöitti usein melkein fyysinen
pakko elää Elämän taikuutta ja runoutta. Tuo sanoinkuvaamaton
taikuuden ja runouden yhtyminen, jota elin täysin rinnoin, paljasti
olemuksessani sielun ominaisuuden, joka läpäisee kaikkien asioiden
luonteen löytääkseen niiden kaikkien sisällä
olevan syvän värähtelyn. Niiden muodon kantama arvoituksellinen
ja oleellisen tärkeä Musiikki sai minut löytämään
eräitä hienovaraisia viestejä, jotka olivat kätkössä
niiden takana.
Kun koin syvästi ja voimakkaasti tuon tilan, minulla oli tunne, että
se on moniulotteinen ja sanoinkuvaamaton kokemus. Kaiken tämän
lisäksi tunsin kuitenkin, että koin jotain, mikä oli luonteeltaan
perimmältään feminiinistä. Näin tämän
jonkin syvästi feminiinisen, joka sisältyi omaan sisäiseen
maailmaani, kehona, joka oli samaan aikaan sekä uusi että vanha
ja joka oli kehoni sisällä. Tämä jokin feminiininen
oli magiikan ja runouden keho.
Tuon tilan toistaminen ja vähitellen tapahtuva syveneminen käynnistivät
minussa syviä transformaatioita. Myöhemmin oivalsin, että
itse asiassa ilman runoutta, ilman transfiguraatiota, ilman magiikkaa
tai ilman tietoista Erosta ei ole olemassa aitoa filosofiaa eikä
uskontoa, ei aitoa hengellisyyttä. Ikuinen Feminiininen
(jota idässä kutsutaan SHAKTIN tilaksi) on se, mikä luo
hengellisyyteen tietyn runollisuuden, magiikan, transfiguraation ja mysteerin.
Liittyen näihin tiloihin, joita olen kuvannut edellä, voisin
lisätä myös, että kun olin 9-vuotias, poikkeuksellinen
tapahtuma sai minut tietoiseksi hengellisestä kohtalostani. Muistan,
että iässä, jossa monet pojat tuntevat houkutusta masturboida,
koin koko kehossani selittämätöntä ja jopa ekstaattista
voitonriemua, joka johdatti minut salaperäiseen ja idylliseen maailmaan,
joka senaikaisesta näkökulmastani käsin oli kuvitteellinen
ja se näyttäytyi silmissäni rajoittamattomalta. Se salaperäinen
ja idyllinen maisema, johon uppouduin, muodostui ennennäkemättömän
valtavista arabeskeista [islamilaisen arkkitehtuurin muoto] ja eloisasti
värittyneistä pyörteistä. Samaan aikaan tämä
kokemus sai minut sukeltamaan ajattoman sisäänpäinkääntymisen
tilaan. Tällä tavoin keholliset impulssit ja Eros tavallaan
korvautuivat olemuksessani – itse asiassa voisin sanoa, että
ne sublimoituivat – tämän paljon hienovaraisemman, koskemattoman
Eroksen avulla, joka kulki enemmän psyykkisessä maailmassani
kuin aistien tasolla, ja se ravitsi minua taianomaisilla tiloilla ja kuvilla,
jotka käynnistivät sisälläni ihastuttavia mystisiä
impulsseja.
Vaikka olin luonteeltani hiljainen ja rakastin yksinoloa, joskus kun palasin
koulusta yhdessä kahden samanikäisen pienen tytön kanssa,
halusin usein kertoa heille joitakin erikoisia tarinoita. Varsinkin silloin
oivalsin, että vain nämä kaksi pientä tyttöä,
joiden muistan olleen hyvin tarkkaavaisia kaiken kertomani suhteen, pystyivät
ymmärtämään ja jakamaan sisälläni olevan
ihanan ja viehättävän maailman. Tämä läheinen
kuuntelemisen tila sai minussa aikaan eräänlaista jatkuvaa stimulointia,
joka tällä tavoin ravitsi tiedostamattoman Erokseni kohottavaa,
euforista pyrkimystä, joka kuohui. Nyt voisin sanoa, että kahden
pienen tytön vastaanottavuuden ja minun luovan mielikuvitukseni spontaanin
sisäisen aktiivisuuden välillä oli silloin täydellinen
symbioosi.
Siihen aikaan seurustelin tietämättäni kaikessa, mitä
tein, inspiraation MUUSAN kanssa. Samaan aikaan kävin vuoropuhelua
Eroksen kanssa ja tietämättäni jopa sublimoin ensimmäistä
kertaa seksuaalienergiaa täydellisessä viattomuuden tilassa.
Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että minun kohdallani
Eroksen sai liikkeelle enemmän sisäinen feminiinisyyteni kuin
ulkoinen maskuliinisuuteni. Kuuntelemisen tila on epäilyksettä
feminiinistä toimintaa, joka rohkaisee hyvin luonnollisella tavalla
tekemään tunnustuksia ja luovan mielikuvituksen vapauttavaa
aktivoitumista.
Ihmiset, joilla on voimakas hengellisen aspiraation [suuri halu, pyrkimys]
tila, elävät usein maagisessa välimaailmassa, joka sivuaa
kahta toisiaan täydentävää todellisuutta: Näkyvän
Maailman ja Näkymättömän Maailman todellisuutta.
Hengelliseen polkuun sitoutuminen täynnä palavaa halua tähtää
näiden kahden maailman yhteensovittamiseen ihmisen sisäisessä
maailmankaikkeudessa niin, että ne voivat lopulta muuttua tavallaan
samaksi todellisuudeksi. Kummatkin todellisuudet sekoittuvat ja eräässä
vaiheessa ne sulautuvat ihmisen olemuksen todellisuuteen, jossa
ne saavat ainutlaatuisen merkityksen.
Biologisen, vitaalisen ja psyykkisen luonteensa takia nainen elää
samankaltaisessa maailmassa — manifestoituneen ja ei-manifestoituneen
välillä — jossa asioiden, ilmiöiden ja olentojen
havaitseminen ja ymmärtäminen on, näin voisin sanoa, luonteeltaan
pikemminkin esteettistä kuin moraalista. Haluan
tässä yhteydessä korostaa, että käytän tässä
sanaa “ESTEETTINEN” laajimmassa ja samalla sen syvimmässä
merkityksessä: kreikan kielen sana AISTHETIKOS ilmaisee sanoinkuvaamatonta
kykyä läpäistä, joka saa meidät tuntemaan asioiden
ja olentojen harmonisen Ykseyden. Voisimme sanoa, että tämä
kyky on tyypillistä ja luontaista feminiinisyydelle. Nainen
tuntee intuisiivisesti ennen tietämistä; mies haluaa
tietää ennen tuntemista, nainen elää
ymmärtääkseen, miehen täytyy ymmärtää
tunteakseen olevansa elossa. Meidän tulee myös muistaa,
että sana ”filosofia” kuuluu feminiiniseen sukuun
Niille, jotka katselevat hyvin tarkkaavaisesti ympärillään
olevaa todellisuutta, on hyvin merkityksellistä, että varsinkin
runouden ja taiteen maailmassa feminiininen on vahvasti läsnä.
Tämä seikka pitää paikkansa siitä huolimatta,
että useimmat kirjailijat, jotka ovat tarjonneet ihmiskunnalle suurimpia
teoksia, ovat miehiä. On todellakin aiheellista kysyä itseltämme,
eikö juuri feminiininen aspekti ilmene jollain tavalla niiden
kautta.
Nyt voisin sanoa, että salaperäisen sisäisen magnetismin
ansiosta, jonka hienovaraisuus ja suuruus ovat lisääntyneet
ajan myötä, tulin vähitellen tietoiseksi androgyynisen
tilan tärkeydestä. Tätä prosessia seurasi syvenevä
tietoisuus sisäisestä feminiinisestä aspektista.
Kun androgyyninen tila herätetään, kyseinen feminiininen
herkkyys, jota maskuliininen taitavuus hyödyntää,
manifestoituu silloin täysimääräisesti ja kokonaan.
Voisimme sanoa, että hengellisyys yhdessä taiteen ja runouden
kanssa on luonnon jatkumista ihmisessä. Kun ne toimivat yhdessä,
täydellisessä symbioosissa, ne “hedelmöittävät”
ihmissielun. Feminiininen ei ole pelkästään symbolisesti
yhteydessä luontoon. Sen lisäksi feminiinen on luonnon salaisuuksien
(usein tuntematon) säilyttäjä ja samalla se on alttari,
joka on olemassa vapaasti sen sisimmän olemuksen ilmastossa.
Nainen, joka antaa Elämän ja samalla ravitsee Elämää,
ruumiillistaa täydellisyyteen viedyn ihmisluonnon todellisuutta.
Historian sarastuksesta saakka hän on toteuttanut tätä
papillista tehtävää, kun hän on ollut “salaliitossa”
luonnon kanssa istuttaen ensimmäiset siemenet, mistä maanviljely
sai alkunsa, kun taas miehet olivat ”salaliitossa”
saalistaessaan metsässä tai tehdessään suunnitelmia,
jotka johtaisivat heidät loputtomiin sotiin ja luonnon suunniteltuun
tuhoamiseen.
Nykyhetkeen asti feminiininen on manifestoitunut maailmassa varsinkin
taiteen kautta, ja idässä feminiininen on etsijöiden mukana
näiden hengellisellä matkalla varsinkin tantra
joogan järjestelmässä. Loistokkaan androgyynisen
tilan saavuttaminen on maskuliinisen ja feminiinisen
kemiallinen liitto, joka mahdollistaa sen, että ilmaantuu salaperäinen
kolmas itsenäinen kokonaisuus (entiteetti), josta voivat nauttia
vain ne, jotka ovat saavuttaneet tämän poikkeuksellisen tilan.
Haluaisin painottaa seuraavassa sitä, mikä latinan kielessä
määritellään feminiinisellä ilmaisulla NATURA
NATURANTE (joka käännettynä merkitsee: LUOVA LUONTO). Emme
saa koskaan unohtaa sitä, että feminiinisen aspektin avulla
Henki eli toisin sanoen näkymätön saavuttaa konkreettisuuden
(substanssin), jonka avulla kokemus tekee siitä tunnistettavissa
olevan. Tästä näkökulmasta katsoen maskuliinisen luonto
ilmenee toisen latinankielisen ilmaisun mukaan NATURA NATURATANA (käännös:
LUOTUJEN ASIOIDEN JA OLENTOJEN KOKONAISUUS), koska tapahtuu biologinen
ja psyykkinen siirtymä feminiiniseen matriisiin.
Tämän jälkeen vain tietyn initioidun, retroaktiivisen siirtymän,
jonka kautta siirrytään feminiinisen matriisin tietoisuuteen
[muodon antavan tietoisuuteen], avulla mies kykenee saavuttamaan niinsanotun
NATURA NATURANTEN (käännettynä: LUOVAN LUONNON) tilan,
joka on eräällä tavalla verrattavissa luontoon siinä
maailmassa, jossa hän elää. Tietystä näkökulmasta
katsoen miehen vitaalinen, psyykkinen, mentaalinen ja hengellinen paluun
UTEROON (naisen kohtuun) tähtää itse asiassa eräänlaiseen
tämän salaperäisen muodonmuutoksen kääntämiseen
toisin päin, mikä johtaa siihen, että polaariset vastakkaisuudet,
täydentävät aspektit, luonto yhdistyvät uudelleen
hänen olemuksessaan.
Voitaisiin sanoa, että tämän omaa luokkaansa oleva elokuva,
joka näytetään lopusta alkuun, siten toteutuu ja ymmärretään
miehen olemuksessa toisena hengellisenä, arvoituksellisena syntymänä.
Tämä salaperäinen, initioitujen tuntema tapa toimia päättää
initioidun polun, jonka salainen tantrinen metodologia on ennustanut.
Jos viittaamme kiehtovaan intialaiseen esimerkkiin, voidaan sanoa, että
Intiaa ei voida käsittää ilman alati niin läsnä
olevan feminiinisen todistusta, joka paljastuu SHAKTIN käsitteen
takaa. Intian vuosituhantinen uskonto on ainoa, jossa Jumalat elävät
ikuisesti pariskuntina. Heidän rakastajansa mainitaan usein keinoina
päästä heidän luokseen, mikä on pidettävä
mielessä, kun tarkoitus on palvoa heitä ja sulautua heihin syvällä
tasolla. Mitä tulee ihmisesimerkkeihin, on tärkeää
muistaa kuuluisa hengellinen pari Sarana Devi ja Ramakrishna. Tämä
vuosituhantisen viisauden käsitteen mukaan kahden periaatteen, maskuliinisen
ja feminiinisen salainen keskinäinen riippuvuus toisistaan tukee
niiden eriytymätöntä aspektia, joka on olemuksen keskipisteessä.
Kun ihminen saavuttaa loistokkaan androgyynisen tilan, tämä
eriytymätön aspekti, joka ilmaantuu, kun maskuliininen ja feminiininen
herätetään harmonisesti ihmisen sisäisessä maailmankaikkeudessa,
on ilmiselvä. Toisaalta länsimaiselle käsitykselle vastakkaisena
Intian perinteen feminiininen eli SHAKTI on aktiivinen, kun taas maskuliininen
eli SHIVA on passiivinen. Tässä yhteydessä aktiivisuus
on kuitenkin ymmärrettävä ehdottomana sisäänpäinkääntymisenä.
SHAKTI (feminiininen energia) vaikuttaa jatkuvasti yksilöllistyneen
olennon sisäiseen maailmankaikkeuteen eli toisin sanoen MIKROKOSMOKSEEN
tavalla, jossa hänen (SHAKTI) toiminnan keinona – ei kohteena
– ovat luonnonilmiöt. Tämän uudelleen aktivoimisen
takia tämä salainen toiminta on kokonaan sisäistä
ja sillä on moninaisia vaikutuksia ulkoiseen maailmaan. Nämä
vaikutukset ovat salaperäisiä ja ne liittyvät läheisesti
tuon ihmisen tietoisuuden tasoon, ihmisen, jossa SHAKTI (feminiininen
energia) toimii, sen mukaan, mikä on tuon ihmisen ilmentämä
ymmärryksen ja tietämättömyyden taso oman toimintansa
suhteen, joka tapahtuu kaikilla manifestaation tasoilla ja kaikissa osissa
hänen (miehen/naisen) sisäisessä maailmankaikkeudessaan.
SHAKTI (feminiininen energia) on siten Jumalan — jonka rakastaja
hän (shakti) on ikuisuudessa — NATURA NATURANTE (käännettynä
LUOVA LUONTO). Samoin kuin kymmenen Suuren Kosmisen Voiman, myös
SHAKTIN salainen tehtävä on tehdä palvojista, ihailijoista
ja aspiranteista mahdollisimman “LUONNOLLISIA”, niin että
he voivat tällä tavoin toteuttaa omassa sisäisessä
maailmankaikkeudessaan muodostamansa lemmenparin syvästi yhtyneen
ja ekstaattisen luonnon. Ja koska tällä tavalla “yhdysside”
sulkeutuu, he vuorostaan oppivat tuntemaan kokemuksen ei-duaalisuudesta
ja he kykenevät huomaamaan, että he ovat yhtä olemuksessaan.
Toistamalla ja syventämällä tätä initioitua tilaa
he saavuttavat tällä tavoin vähitellen loistavan angdrogyynisen
tilan. SHAKTIN (feminiinisen energian) kiehtovaa luonnetta ympäröi
suuri mysteeri, johon on lisättynä myös hänen rakastajansa
(JUMALAN, joka on esimerkiksi SHIVA) perimmäinen, transsendentaalinen
hengellinen mysteeri ja jota varten hän (shakti) yksin säilyttää
kaikki salaisuudet.
SHIVA, VISHNU tai KRISHNA elävät kaikki salaperäisessä
maassa, jota ei voida määritellä ja johon myöskään
ei ole pääsyä. Kuitenkin PARVATIN, SHIVAN rakastajattaren,
tai Suuren Kosmisten Voimien läsnäolon, sinnikkyyden ja kiehtovan
ja salaperäisen toiminnan armon avulla hengellisen vapautumisen saavuttamista
palavasti tavoittelevan ihmisen (miehen tai naisen) luonto herää,
avautuu ja kukoistaa ja tulee vähitellen kykeneväksi vastaanottamaan
omaan sisäiseen maailmankaikkeuteensa ekstaattisen, valaistumisen
antavan kokemuksen perimmäisestä todellisuudesta.
Kun tiedämme kaiken tämän, on tärkeää kysyä
itseltämme seuraavat kysymykset:
- Mikä rooli on todellisuudessa salaperäisellä
feminiinisellä, jota useimmiten ei voida ymmärtää?
- Mikä rooli oli todellisuudessa salaperäisellä
feminiinisellä, ottaen huomioon että eräiden hengellisten
polkujen monet seuraajat itsepäisesti ja pakkomielteisesti pakenivat
sitä kuin ruttoa?
- Mikä rooli oli todellisuudessa salaperäisellä
feminiinisellä, josta trubaduurit lauloivat ylistäen sitä
Pyhän Hengen salaiseksi manifestaatioksi?
- Mikä rooli oli todellisuudessa salaperäisellä
feminiinisellä, jota suuret runoilijat kunnioittivat syvästi
varsinkin kun he kaipasivat alun hetkeä?
- Mikä rooli oli todellisuudessa salaperäisellä
feminiinisellä, jota VEDOJEN suurimmat viisaat ja selvännäkijät
vertasivat auringonnousuun, tähtitaivaan valtavuuteen, paratiisin
loistoon, taivaallisiin kaunottariin ja ihanteellisen puhtauden tilaan,
jonka syvintä olemusta eivät tunne jumalat eivätkä
ihmiset?
- Mikä oli todellisuudessa tämä
kaikkialla läsnä oleva ja lumoava feminiininen, jota tantrikot
palvovat ja kutsuvat samanaikaisesti haluten, että sen mysteeri
innoittaa heitä ja muuttaa heitä itseään, ja josta
Intian jättiläismäinen perinne on synnyttänyt moninaisia
lumoavia muodonmuutoksen esimerkkejä?
- Mikä on se kiehtova ja salaperäinen
feminiininen, joka ei pyydä mitään muuta kuin tulla herätetyksi
ja kokonaan kukoistavaksi meissä kaikissa?
Vertauskuvallisesti sanoen tämä kiehtova
ja salaperäinen feminiininen on kun neitseellinen malja, joka toivottaa
aina tervetulleeksi ja joka on aina ystävällinen ja kutsuva.
Jokainen siihen putoava pisara vie sen salaiseen okkulttiseen resonanssiin,
kaikki sen osat käyttäytyvät aivan kuin jokainen olemassa
oleva pisara olisi syvässä, läheisessä yhteydessä
suunnattoman valtameren kanssa ja samalla kuin se itse olisi valtameri.
Nämä ominaisuudet paljastavat meille maailmankaikkeuden, koko
manifestaation holografisen rakenteen mysteerin — siinä Osa
on Kokonaisuus ja Kokonaisuus on jokaisessa Osassa. Tässä tapauksessa
kaikki tapahtuu aivan kuin sama yksi valtameri putoaisi ja ilmenisi jokaisen
pisaran kautta.
Tämä salaperäinen ja kiehtova feminiininen edustaa myös
erityistä kykyä, joka auttaa siinä, että se, mitä
Henki haluaa, manifestoituu. Tämä salaperäinen ja kiehtova
feminiinen on hyväksyminen, joka tuo Hengen valon Maailman tuskalliseen
todellisuuteen (substanssiin). Tämä salaperäinen ja kiehtova
feminiininen ravitsee elämän sisimmällä olemuksella
kaikkea keskeytyksittä ja odottamatta mitään takaisin.
Tämä salaperäinen ja kiehtova feminiininen on se, mikä
antaa transsendenssille sen immanenssin. Tämä salaperäinen
ja kiehtova feminiininen on olemuksen sisäinen ja salaperäinen
kokemus. Salaperäisen ja kiehtovan feminiisen avulla SHIVA ilmentää
tahtoaan ja sen (salaperäisen ja kiehtovan feminiinisen) ansiosta
hän ei ole SHAVA (eloton ruumis sanskritin kielessä).
Sisäisestä feminiinisestä puhuminen on melkein kuin saman
asian toistamista uudelleen, koska biologisen määritelmän
mukaan feminiininen on jotakin, joka on sisällä ja salaista.
Sieluun ja sisäiseen maailmankaikkeuteemme sukeltaminen – eikö
se tarkoita, että kohtaamme oman feminiinisemme? Eikö juuri
tämän takia niinkutsuttujen macho-miesten (macho-miehet ilmentävät
ideologiaa ja myös käyttäytymistapaa, joka perustuu virheelliselle
ajatukselle, että miehen on hallittava naista kaikista näkökulmista
käsin, myös yhteiskunnallisesta, ja että miehen on ilmennettävä
kaikessa, mitä hän tekee, oletettuja viriilejä hyveitään)
enemmistö pysy kouristuksenomaisesti olemuksensa pintatasolla ja
pidä yllä kaikkenkattavaa pinnallisuuden tilaa peläten
menettävänsä jollain tavalla lainatun maskuliinisen identiteettinsä?
Tämä säälittävän-koominen taipumus on ikävä
kyllä yhä läsnä joissain tietämättömissä
miehissä, jotka osallistuvat joogatunneille.
Kun omistaudumme täynnä aspiraatiota ja sinnikkyyttä aidolle
hengelliselle polulle, hengellinen elämämme on jatkuvaa transformaatiota.
Sen mutkitteleva kehityskaari etenee äärettömästi
kohti jokapäiväisen elämämme aspektien yhä voimakkaampaa
hengellistymistä ja elävöitymistä. Hengellisen Oppaan
– varsinkin niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat tavanneet sellaisen
“henkilökohtaisesti” – on muututtava sisäiseksi
hengelliseksi oppaaksi. Tämä metamorfoosi tapahtuu hitaana sulautumisprosessina,
joka riippuu oman sisäisen transformaatiomme syvyydestä.
Tämän prosessin aikana ulkoiselta oppaalta tuleva hengellinen
lahja sulautuu tietoisuuden salaiseen ja todelliseen ytimeen, mikä
saa ilmaantumaan ravitsevan nesteen, josta syntyy omaa luokkaansa oleva
”totuuden keho”, joka hitaasti, hitaasti täyttää
koko olemuksen. Tämä on tärkeä vaihe sisäisessä
transformaatiossamme. Sisäinen opas on tuo erehtymätön
läsnäolo, joka julistaa aitoutta, jonka olemme saavuttaneet
ulkoisen hengellisyyden keinojen avulla.
Tässä vaiheessa voimme tarkkailla, millä tavoin feminiinen
läsnäolo toimii käyttäytyen usein sisäisen hengellisen
oppaan peilinä, jota hän (nainen) stimuloi ja testaa pyytäen
tauotta, että se ilmaantuu useammin olemuksemme pinnalle ja auttaa
meitä laajentamaan tätä ”totuuden kehoa” olemassaolon
rajojen ulkopuolelle. Tällä tavoin siitä tulee sisäinen
hengellinen opas, joka reagoi helposti.
Transfiguraation puuttuminen, nykymaailman meille tyrkyttämä
pyhyyden melkein täydellinen puuttuminen on saanut miehen unohtamaan,
että on olemassa MUUSIA ja että he ovat aina joukossamme. Jos
hengellinen opas edustaa viisautta, MUUSA edustaa kiehtovasti kauneutta
ja suloutta, jota kohti sielumme pyrkii. Sen tehtävä on johdattaa
sielu kohti LOGOSTA käyttäen kanavanaan transfiguroivaa Erosta,
jonka hallitsevat täydellisesti ne, jotka hyödyntävät
oikein lemmenelämän kontinenssia.
Emme saa koskaan unohtaa, että lemmenelämän kokemukset,
joihin liittyy kontinenssi ja transfiguraatio, ovat itse asiassa nautintojen
askeesia, jossa kaksi rakastavaista pitävät lemmenelämää
keinona, ei tarkoituksena itsessään. Puhdas ja ankara askeesi,
josta useimmiten puuttuu runoutta ja eräänlaista estetiikkaa,
yleensä torjuu tämän täysin luonnollisen prosessin
torjuen kaikki MUUSAn väliintulot, jotka salaisella tavalla toimivat
katalysaattoreina autuuden kokemuksessa.
Miehet, jotka osallistuvat tämän hengellisen koulun tunneille,
voivat löytää MUUSANSA kymmenen Suuren Kosmisen Voiman
joukosta, joista yksi epäilyksettä ilmenee heidän rakastamassaan
naisessa. Riippumatta siitä, tietääkö nainen sen tai
ei, jokainen nainen ilmentää sisäisessä universumissaan
erityisellä tavalla vallitsevasti salaperäistä resonanssitilaa
kymmenen Suuren Kosmisen Voiman yhden arkkityypin kanssa. Kun mies lähestyy
naista täynnä ihailua ja transfiguraatiota, hän löytää
rakastamassaan naisessa yhden kymmenen Suuren Kosmisen Voiman arkkityypin,
jonka kanssa hänen rakastajattarensa resonoi eniten.
Kun mies saa selville, mitä arkkityyppiä hänen rakastajattarensa
on, mies voi jälkeenpäin mietiskellä melkein joka kerta
rakastamassaan naisessa MUUSAA, joka innoittaa miestä ja auttaa miestä
transformaatioissa kaikilla tavoilla. Tämän paljastuksen avulla
mies tulee arvostamaan oikein apua, jonka ikuinen feminiininen voi tarjota,
ja tämä prosessi muun muassa nopeuttaa androgyynisen tilan heräämistä
ja kukoistamista miehen sisäisessä maailmankaikkeudessa.
Mitä tulee pidättyvyyteen sekä askeesiin, meidän on
pidettävä mielessämme, että joskus niistä voi
tulla muun muassa yksi neuroosin muoto. Hengellisyys, jonka pitäisi
johdattaa toisiaan täydentävien vastakohtien sovintoon, täytyy
aloittaa askeesin ja erotiikan harmonisesta ja järjestelmällisestä
yhdistämisestä. Tällainen vaihtoehto on transfiguroiva
rakastelu, joka pohjautuu molemminpuoliseen rakkauteen ja täydelliseen
seksuaaliseen kontinenssiin. Jos olemme kaikki syntyneet pariskunnasta,
meidän pitäisi ajatella, että sekä myös hengelliset
harjoitukset – sekä intohimoiset että kiihottavat —
että myös vaarallisemmat harjoitukset voidaan kokea pariskunnan
elämässä, paikassa, missä kaikki naamiot ja egon viimeiset
pudotuspelit kirjaimellisesti katoavat.
On todella hyvä muistaa, että kun ihminen kokee suurta rakkautta
ja onnistuu rakastamaan mittaamattomasti, ego ylitetään helposti.
Juuri tämän takia suuret viisaat ovat sanoneet, että kun
aito rakkaus astuu sisään, ego lähtee ulos, ja kun ego
palaa ja ottaa meidät valtaansa, rakkaus lähtee.
Monet meistä voivat oppia ulkoa erityisen roolin ymmärtämättä
sen merkitystä ja sitä, mitä se tuo elämäämme.
Sen takia joissain tilanteissa niin sanottu “hengellinen”
elämä voi olla pelkkää ylevien hengellisten opetusten
karkeaa jäljittelyä. Rakastamamme naisen jatkuva läsnäolo
elämässämme voi antaa meille horjumattoman toisen, joka
pakottaa meidät tulemaan ulos roolistamme astuaksemme nykyhetkeen.
Rakastettu nainen voi toimia innoittavana ja myös paljastavana kuin
resonoiva laatikko, joka värähtelee hengellisen oppaan kaikuja.
Alussa tavoittamaton ja salaperäinen rakastajattaren feminiininen
läsnäolo muuttuu hitaasti, hitaasti todellisuudeksi, joka herättää
meissä androgyynisen tilan auttaen meitä muuttumaan sekä
sisäisesti että ulkoisesti. Rakastetun naisen välityksellä
koko hengellisyytemme inkarnoituu uudelleen ja aktualisoituu. Rakastettu
nainen auttaa meitä löytämään uudelleen ja toteuttamaan
kaiken sen, minkä luulimme sisäistäneemme, uusista näkökulmista
käsin, jotka ovat lähempänä todellisuuden yksinkertaisuutta.
Pakottava tarve naisen rakkauteen on useimmille miehille mitä puhdistavin
taianomainen suodatin.
Sen rakkauden avulla, joka sitoo kaksi rakastavaista toisiinsa ja saa
heidät tulemaan yhdeksi, he löytävät itsensä
toistensa avulla.Tällä tavoin mies saa selville, että nainen
pyrkii intohimoisesti siihen, että mies ymmärtää naisen
sielun syvyyden, ja nainen huomaa, miten miehen sielu alkaa tuoda salaperäistä
valoa naisen sisäisen maailmankaikkeuden salaiseen yöhön.
Naisen salaisen ja synnynnäisen, hänen naiseuden tilalleen ominaisen
vapauden avulla ja myös sen avulla, että nainen ilmentää
miehelle vertaansa vailla olevaa itsensä antavaa ”äitiä”,
joka ”ravitsee” miestä ja auttaa miestä ”tulemaan
esille”, nainen auttaa miestä joka päivä tunnistamaan
maailman salaperäisenä Hengen keskeytymättömänä
jatkumona.
Naisen läpinäkyvyyden ja totuuden, joka paljastuu meille kaiken
sen kautta, mitä nainen on, avulla mies alkaa jossain vaiheessa havaita
intuitiivisesti ja sitten oppii ymmärtämään HÄMMÄSTYTTÄVÄN
JA KIEHTOVAN TODELLISUUDEN, JOKA ON OLEMASSA TÄMÄN MAAILMAN
TAKANA. SITTEN SYVENTÄMÄLLÄ TÄTÄ TIETOA MIES
SAA SELVILLE, ETTÄ KAIKEN TÄMÄN TUOLLA PUOLEN ON ISÄ
JUMALA, JOKA VALVOO JA SYLEILEE KAIKKEA IKUISUUDESSA.
Takaisin artikkeli-valikkoon |